Loppuraskaus

Tämä on kolmas ja viimeinen osa raskausajastani kertovista teksteistä. Ensimmäisen ja toisen osan voit lukea tästä: Alkuraskaus, Keskiraskaus. Tuttuun tapaan, kursivoidut tekstit ovat suoria lainauksia päiväkirjastani :)

Viikko 33+0:
"Raskaus etenee, hitaasti mutta varmasti. Muutama viikko sit kävin päivän viettää sairaalassa kovien nivus-/alavatsakipujen takia. Alkoi keskellä yötä, kun kävin vessassa, eikä loppunu ennen kuin sain kipupiikin noin 4 h myöhemmin. Oli kyllä aivan kamalaa ja kipu oli koko ajan sietämätöntä. Ei selvinny testeissä mitään, eikä vastaava oo toistunu."

"Mammaloma alkoi vihdoin pari päivää sitten. Vähän kyl tylsää olla vaan päivät itekseen. Ootan kyllä jo, et pääsen vanhemmille/mökille reiluks viikoks :) Vika työviikko meni yllättävän hyvin, vaikka olinkin ihan loppu sen jälkeen."

"Missattiin kaikki perhevalmennukset ym., kun meitä ei ollu infottu tarpeeks. Ne ehti jo mennä :(" 

"Vauva on aina ihan miten sattuu tuolla mahassa. Mahtuu vissiin vielä hyvin kääntyilee. Neuvolan täti on vaan jo kahesti puhunu keisarileikkauksesta, mikä on vähän tyhmää, kun tässä on vielä monta viikkoa aikaa kääntyä. En kyl haluis keisarileikkausta, kestää varmaan kauan toipuu!"

Neuvolaan mentäessä mentiin aina piiloon selkärankaa vasten, jotta neuvolatädit huolestuisivat ja laittaisivat lähetteen sairaalaan kasvukontrolliin, jossa voidaan todeta, että kaikki on todella hyvin! Viikko 32+6

Tuo yöllinen kipukohtaus on ehkä hurjinta, mitä olen koskaan kokenut. Semmoista kipua en ole aiemmin osannut edes kuvitella. En voinut maata paikallaan, enkä seisoa. Mutta sitten, kun lopulta sain sen kipupiikin, kipu loppui vähän ajan päästä kokonaan, eikä tullut enää takaisin. Paljon sitä tutkittiin ja kävin kaiken maailman testeissä, mutta ei mitään selkeää syytä kuitenkaan selvinnyt. Joku diagnoosi, kun pitää kuitenkin antaa, niin oli kirjoitettu, että kohtu olisi painanut virtsanjohtimia, minkä takia munuaisiin olisi kertynyt nestettä/painetta ja kipu johtunut siitä. Tiedä sitten, mistä oikeasti oli kyse.

Neuvolassa olen ikäväkseni vähän huomannut, että jos ei itse osaa kysyä kaikkea, niin voi jäädä paljonkin infoa saamatta. Kuten meillä sitten kävi noiden perhe- ja synnytysvalmennusten kanssa. Toinen neuvolatäti oli laittanut rastin ruutuun ensimmäisellä neuvolakäynnillä, että meidät on infottu. Toinen neuvolatäti sitten luotti siihen sokeasti, eikä maininnut asiasta kertaakaan sen jälkeen. Kyllä vähän ärsyttää moinen. Eihän kenellekään tule silloin mieleen mitään kysymyksiä, kun sitä kysytään. Kyllä neuvolatätien pitäisi automaattisesti itsekin kertoa asioista.

Mitä tuohon keisarileikkaus-höpinään tulee, niin se oli mielestäni jo ammattitaidotonta. Mainita asiasta useampaan kertaan, vaikka laskettuun aikaan on vielä pitkälti toista kuukautta. Vauvahan ehtii siinä ajassa kääntyä vaikka kuinka monta kertaa. Onneksi en itse asiasta sen koommin ahdistunut, mutta joku toinen olisi voinut!

Viikko 37+2:
"Vauva on nyt täysiaikainen eli saisi syntyä, jos synnytys käynnistyis. Siks alankin tässä jo kovasti toivoa, että syntyis mahdollisimman pian. Pahoin pelkään, että menee yliaikaa :( Ois kiva, kun loppuis jo tää ja sais nyytin kainaloon. Mitään merkkejä synnytyksestä ei kyllä ole ollut - ei supistuksen supistusta koko raskausaikana."

"Viime neuvola-aika oli neuvolalääkärille, jolloin paino oli noussut hänen vaakansa mukaan yli 1 kg viikossa :o Nyt pari viikkoa myöhemmin kotivaaka ei kuitenkaan vieläkään näytä samaa lukemaa, mitä silloin - onneksi! Kokonaispaino kuitenkin noussut jo reilu 13 kg. Jospa ei enää hirveesti nousis."

"Vointi ollut pidemmän aikaa oikein hyvä. Ei oo hirveitä kipuja ja pystyn suht normaalisti touhuamaan, kunhan makailen aina välillä. Ainoa päänvaiva on toistuva, kuitenkin oireeton hiivatulehdus. Lähinnä vain ärsyttää se puuromainen valkovuoto! Mutta synnytyksen jälkeen pitäis senkin hävitä :)"

Paino on noussut enemmän tässä raskauden loppupäässä. Mutta ei kuitenkaan tuota yli kiloa viikossa, niinkuin neuvolalääkäri mittasi. Siinä on kyllä vaaka näyttänyt ihan omia lukemiaan. Yllättävän paljon noussut kuitenkin. Enää se ei kyllä jaksa kiinnostaa, menetetty peli :D Ei vaan, kohta tämä on onneksi ohi ja pääsee taas treenaamaan.

Ainoana vaivana tässä loppuraskaudessa tosiaan ollut tuo hiivatulehdus, joka aina tulee ja menee, miten lystää. Neuvolalääkäri ohjeisti, että ei tarvitse hoitaa, jos ei ole oireita, koska luultavasti se tulee aina takaisin. Vähän aikaa se oli taas poissa, mutta nyt taas valkovuoto meinaa puuroutua. Mutta onneksi ei ole niitä oireita!

Tässä vähän mahan kasvua ja raskausviikkoja :) Nyt tuntuu uskomattomalta, että olin joskus noinkin pieni kuin alussa. Toivottavasti palaudun hyvin!

Viikko 38+5:
"Aika alkaa käydä tosi pitkäks, kun oottaa vaan, että jotain tapahtuis. Mut ei mitään tietenkään tapahdu, kun oikein oottaa. Oon kyl aika varma, et menee yliaikaa, joten tässä voi hyvin mennä vielä vaikka kolmekin viikkoa :o"

"Olo on edelleen aika hyvä, luulen, et ehkä keskimääräistä helpompi. Vaikka kyllähän toi maha alkaa nyt jo olla aika iso. Ei oo hyvä esim. istua pitkää aikaa putkeen."

"Nyt on kaikki hankinnatkin tehty ja sairaalakassi suunnilleen pakattu. Kaikki ois siis valmiina vauvaa varten, siks kai se aikakin kuluu lopussa niin hitaasti."

Hoitoalusta ja sänky. Pieni saa ensin nukkua tuossa äitiyspakkauksessa, pienessä pesässään.

 

Sorruttiin, ekat heräteostokset! Paitsi pipot piti kyllä oikeasti ostaa.

 
"Seuraava neuvola on vasta päivää ennen laskettua aikaa, mikä on aika hassua. Mut oon kyl varma, et sinne vielä mennään helposti, kun ei tässä oo mitään merkkejä tullu synnytyksen alkamisesta. Jännä sit nähä alkaako synnytys vesien menolla vai supistuksilla."

"Sinänsä ite synnytys ei ees jännitä, kun niin kovasti jo oottaa, että tää ois ohi. Eiköhän se ihan omalla painollaan sit mee. Ainoa, mitä pelkään on repeämät! En vaan kestä ajatusta, että synnytyksen jälkeen joutuu vielä parantelemaan haavoja."

Nyt sitten vain odotellaan ja toivotaan, että synnytys käynnistyisi mahdollisimman pian :) Jaiksii!

Keskiraskaus

Tämä on toinen osa raskaudestani kertovista teksteistä, aiheena raskauden toinen kolmannes. Jos et ole vielä lukenut ensimmäistä osaa, voit lukea sen  täältä. Samaan tapaan kuin ensimmäisessä osassa kursivoidut tekstit ovat suoria lainauksia päiväkirjastani, eli puhekielisyyttä ym. luvassa. Enjoy!

Viikko 16+0:
"Pahin alkaa helpottaa. Nyt uskallan jo niin sanoa. Ainut vaan, että iltaisin on edelleen pahoinvointia ja tuntuu, että se on melkein pahentunut! Aamuisin on melkein normaali olo, mut sit iltaa kohden aina pahenee."

"Maha on aina iltaisin ihan valtava, mutta aamuisin melko normaali. Vielä ei mitään selkeetä kumpua erota. Enemmänkin oon semmoinen tasapaksu tankki."

"Tuntuu, että aika menee niin hitaasti. Yritän aina selvitä muutaman päivän kerrallaan, sen koommin ajattelematta koko raskautta. Aurinko ja kevät kyllä auttaa jaksamaan paremmin. On vähän parempi olokin ja ei koko aikaa niin epätoivoinen, niin kuin aluksi."

Viikko 19+5:
"Tänään oli toinen ultra. Kaikki oli tosi hyvin ja erinomaisesti. Pää oli "kauniin muotoinen ja pylly siisti" jne. Laiha/hoikka ja pitkä, noin 25 cm jo. Ilmeisesti kokonaispituus. Vähän pienikokoinen, mutta tytöt kuulemma onkin. Tyttö siis luultavasti tulossa."

"Olo on helpottanut, mutta vielä väsyttää ym. Maha on kasvanut kauttaaltaan ja näyttääkin, että oisin vain lihonu. Vähän pelkään, että oonkin. Paino kuitenkin noussu jo noin 4,5 kg."

"Ekat liikkeet tuntui jo viikolla 17. Ja nyt tuntuu jo ihan päivittäin. Äskenkin oli kyllä semmoiset hulabaloot meneillään. Potki varmaan yli 15 min putkeen. Potkut tuntuu myös mahan päältä."

"Mua kyllä tosi paljon ahdistaa lihominen ja tuo kasvava maha. En usko, että voin missään vaiheessa "nauttia raskaudesta", niin kuin toiset sanoo. Tietenkin toivon, että voisin. Mulle tuo lihominen ja painonnousu on niin paha paikka, että en usko, että osaisin siitä nauttia. Odotan, että tää ois jo ohi ja nyytti kainalossa :)"

 

Täällä minä kasvan.

 Tässä vaiheessa raskautta olo oli jo huomattavasti parempi, mutta edelleen väsymystä oli ilmassa ja 10 tunnin yöunet olivat ehdottomat jaksamisen kannalta. Myös pahoinvointi kiusasi minua normaalia pidempään. Se loppui vasta ensimmäisen 4 kuukauden jälkeen. Toisessa ultrassa kaikki oli hyvin ja kaikesta päätellen mahassani kasvaa oikein malliyksilö. Kätilö oli kuitenkin sitämieltä, että laskettu aika olisi edelleen väärä ja sikiön iästä voisi hyvinkin napsaista vielä neljä päivää pois. Laskettua aikaa ei kuitenkaan enää siirretty. (Sitä siis siirrettiin jo viikolla eteenpäin ensimmäisessä ultrassa.)

Viikko 22+0:
"Raskauden 154. päivä, eli nyt on se hetki, kun saan raskaustodistuksen. Tai sain oikeastaan jo eilen sen neuvolassa. Nyt katsotaan, että raskaus on edennyt jo niin pitkälle, että vauvalla ois mahdollisuus selvitä. Vaikken tiiä, onko yksikään näin nuori sikiö selvinnyt."

 "Eilen tosiaan oli taas neuvola, mutta ei mitään ihmeellistä. Paino oli noussut nyt jo 5,5 kg, eli aika paljon. Uskon kyllä, että oon lihonukin nyt, läski vaan tursuaa joka puolelta :("

"Olo on ollut parempi edelleen, mutta väsähdän aina illalla. Oisin jo 6 aikaan valmis nukkuu. 10 h uöunia edelleen nukuttava. Enkä oo taas jaksanu yhtään liikkuakaan. Siks varmaan lihonukin. Pelkään, etten saa itteeni enää kuntoon raskauden jälkeen. Mut pitää yrittää tsempata sit."

Ekat mammapökät ja maha rentona istualtaan. Kyllä siitä noin jo erotti, vaikkei seisten juuri näkynytkään.

Viikko 26+6:
"Vointi ollut nyt ihan hyvä. Viime viikko oltiin Espanjassa ja kaikki meni tosi kivasti! Oli helppo olla, kun sai olla siellä "tuttujen luona" (En kehtaa tähän kirjoittaa oikealla nimellä). Oli enempi omaa rauhaakin. Muutenkin tosi kotoista oli olla Espanjassa, tuttuja paikkoja ja helppo liikkua."

"Löysin paljon kivoja vaatteita aika edullisesti. Ruoka oli hyvää ja muutenkin huippu reissu. Pitää parin vuoden päästä mennä uusiks. Tai heti, kun tulee mahdollisuus."

Lomalaiset. Tuo karvaisempi kaveri sai kyllä useampaan kertaan kuulla noista viiksistä :D

Osa ostoksista ja maha! Johan se alkaa erottua, vaikka tankkia vielä muistutankin.

"Mitä raskauteen tulee, niin nyt on tosiaan aika hyvä hetki. Viime yönäkin kävin vain 1 kerran vessassa :o Muistaakseni. Kävely vähän kyllä vatsasta ottaa ja välillä närästää, mut muuten hyvä."

"Paino oli noussu nyt keskimäärin 640 g viikossa, mikä on paljon (yht. 8,8 kg :o). Nyt on pakko vähän seurata syömistä, kun tuommoinen tahti ei voi jatkua! :o Laihduttaakaan ei saa, eikä oo tarkoituskaan, mut painon nousu pitää saada hidastumaan. Ehkä kannattais jättää kaikki herkut pois nyt loppuajaks."

Espanjan reissu oli tosiaan ihana ja onneksi se sattui vielä sinne raskausviikkojen 25-26 tietämiin, mitkä yleensä ovat sitä "parasta aikaa". Muutenkin tässä vaiheessa tuntui, että pystyi oikeasti taas elämään ja tekemään asioita. Ei siis yhtään huonompi juttu, mutta en silti sanoisi, että olisin tuolloinkaan "nauttinut" raskaudesta :D Kyllä minä mieluummin siitä tankkimahasta luopuisin. Ja kuten huomaa, tuo painonnousu on minulle todella kova paikka, vaikka sen kuuluukin nousta! Mutta en vain tykkää siitä yhtään. Mitä enemmän paino nousee, sitä enemmän on kiloja karistettavana sitten raskauden jälkeen. Loppukevennykseksi vielä yksi kuva, josta näkee kuinka meillä iltaisin aina lepäillään.

Maha on aina iltaisin ihan muotopuoli, kun hän tykkää lekotella toisella puolella :)

Viimeistä osaa pääset lukemaan tästä.

Kunert VIP -yhdistelmävaunut

Tänään sain kivan herätyksen, kun aivan kesken unien ovisummeri pärähtää soimaan. Yritäpä siinä sitten unenpöpperöisenä selviytyä nopeasti ovelle ja kiskoa edes jotakin päälle. Juuri ehdin enimmät unihiekat pesaista silmistä, kun ovikello jo soi. Kauan odottamani lastenvaunut tulivat vihdoin :) Kuljetusfirman ukko vain törkkäsi paketin eteiseen ja lähti. Joten ei sillä niin väliä, vaikka olinkin varmaan ihan pöllähtäneen näköinen. Ei se kuljetusfirma kyllä ollut edes mitenkään aikaisin liikenteessä, olihan kello jo puoli 9. Mutta kun minun unirytmi nykyään menee sen mukaan, milloin tuo potkunyrkkeilijä antaa minun nukkua. Eli illat ja alkuyö jumppaillaan ja sitten vasta aamuyöstä nukutaan.

Joka tapauksessa. Koska vaunut vihdoin saapuivat tänään, ajattelin kirjoittaa niistä pienen esittelyn/arvostelun aiemmista suunnitelmistani poiketen. Kyseisistä vaunuista löytyy netistä pari arvostelua, joita itsekin lueskelin, kun pähkäilin vaunujen tilaamista. Siksi en kirjoita aivan vastaavaa läpinää, jossa esittelen kaiken, vaan yritän ottaa huomioon niitä asioita, jotka olisin itse halunnut tietää ostopäätöstä tehdessäni. Kyseessä siis Kunert VIP -yhdistelmävaunut, jotka tilasin Preecosta. Edulliset, mutta hyvännäköiset vaunut, joihin kuuluu kattavasti varusteita.
 

Vaunut menevät mielestäni tosi näppärästi kasaan.

Vaunuja kootessani heti ensimmäisenä minua ärsytti kaikki muoviset osat. Kaikki liikkuvat osat/säätömekanismit ovat arvatenkin muovia. Siksi ainakaan vaunuja kootessa, ne eivät vaikuttaneet minusta niin tukevilta kuin olin saanut ymmärtää. Muovi kun antaa sen verran periksi, että varmasti jotkut osat ovat vähän kärsineet kuljetuksen aikana. Kyllähän minä tiesin jo vaunuja tilatessani, etteivät ne varmastikaan ole huippulaatua, kun hintakin on niin edullinen. Mutta häiritsi minua silti :D

Vaunut, heittoaisa takana.

Rattaat, heittoaisa takana.

Koottuna vaunut ovat mielestäni tosi kivannäköiset, ehkä se antaa vähän anteeksi ;) Kokoaminen oli loppujen lopuksi yllättävän helppoa, vaikka kovin kummoisia ohjeita ei vaunujen mukana tullutkaan. Tarkemmat ohjeet löytyy kyllä nettisivuilta. Noiden muoviosien kanssa saa kyllä olla sen verran tarkkana, että varmasti napsahtavat kunnolla kiinni. Eivät ainakaan näissä vaunuissa osuneet täysin kohdalleen säädettäessä. Säädettävyys ei siis ole niin sulavaa kuin voisi toivoa, ainakaan näin aluksi. Ehkä ne muoviosat siitä vähän sitten käytössä muotoutuu ja osuvat paremmin kohdilleen. Työnnettäessä vaunut tuntuvat ihan tukevilta ja ovat mukavan kevyet (ainakin ilman lastia), ja renkaiden jouset vaikuttavat todella hyviltä :) Jokainen rengas on erikseen jousitettu.

Sadesuoja, hoitolaukku ja heittoaisa edessä.

Itikkaverkko ja kantokoppa avattuna.

Kuten kuvasta näkee, tuo sadesuoja ei peitä vaunuja kauttaaltaan ja monet ovatkin sanoneet ostavansa paremman sadesuojan tilalle. Kyseinen muotoilu johtuu vaunuissa olevasta heittoaisasta, mikä itsessään on hyvä juttu. Luulen, että tämäkin sadesuoja on ihan riittävä pienellä sateella, se kuitenkin suojaa vauvaa kastumiselta. Rankkasateessa nyt kastuu joka tapauksessa kaikki, tai sitten voi vaihtoehtoisesti jäädä sisälle :D Parhaitenhan sen näkee sitten käytössä, että toimiiko vai ei. Itikkaverkko sen sijaan vaikuttaa oikein hyvältä ja peittää kaikki aukot. Hoitolaukku on mielestäni ihan sopivankokoinen ja kivannäköinen. Tosin en vielä tiedä, mitä kaikkea sinne pitäisi sopia :D

Säilytystasku kuomun takana ja kaksi tuuletus-/kurkistusaukkoa.

Hoitolaukun lisäksi vähän säilytystilaa on myös kuomun takana olevassa taskussa. Sinne voi hyvin laittaa esim. sadesuojan ja itikkaverkon, ovat sitten aina mukana. Tuuletus-/kurkistusaukkoja vaunuissa on kaksi, toinen näppärästi kuomun päällä ja toinen vähän hankalammin säilytystaskun ja irrotettavan kuomukankaan alla. Tämä jälkimmäinen siis on enemmänkin nimenomaan tuuletusta varten kesäisin. Vaunujen alla on myös säilytystilaa, jonne voi laittaa vaikka ostoksia. Ostosten maksimipaino on kuitenkin vain 3 kg, joten ei sinne kummoisia ostoksia laiteta. Maavara säilytystilan alla on hyvä, mutta sen sijaan vaunujen pohja on niin lähellä, että sinne voi olla vähän vaikea laittaa tavaroita.

Pehmeä kantokoppa, kaksi erilaista turvakaarta ja tuttipulloteline. (Tää ohjelma oli sitä mieltä, että tää kuva kuuluu näin päin, eikä sitä voi kääntää...)

Vaunuihin kuuluu pehmeä kantokoppa, joka pettymyksekseni ei ohjeiden mukaan sovellu lapsen kantamiseen. Kopan pohjana toimii vain alta irrotettava ohut vanerilevy, joten ehkä tämä on syynä kantokieltoon. Voi olla, että sitä silti testataan käytännössä. Sinänsä kova kantokoppa olisi siis parempi vaihtoehto, mutta näillä nyt mennään. Lisävarusteina vielä vedenpitävä alusta kantokoppaan, kaksi erilaista turvakaarta ja tuo tuttipulloteline, jolle en kyllä vielä löytänyt paikkaa. Mutta eiköhän se selviä vähän kuvia selailemalla.

Kokonaisuudessaan vaunut vaikuttavat kaikesta huolimatta ihan hyviltä. Erityisplussana yli 40 erilaista kuosi-/värivaihtoehtoa! Vaunujen hintalaatusuhdetta on kehuttu, mikä varmasti on ihan totta. Jos pelkää muoviosia ja vaatii täyttä laatua, joutuu varmasti maksamaan uusista vaunuista lähemmäs tonnin. Eli sinänsä parin satasen vaunuiksi nämä ovat kyllä hintansa väärti. Mutta kääntöpuolena ovat nämä kaiken maailman varoitukset, jotka selviävät vasta käyttöohjeesta. Vaunut eivät mm. sovellu rullaluisteluun tai juoksuun, eikä niitä saa työntää tai vetää portaissa. En sitten tiedä, ovatko nämä sellaisia varoitustekstejä, jotka löytyvät kaikista uusista vaunuista. Mutta nämä ovat kuitenkin asioita, joita automaattisesti olettaa, että vaunuilla voi tehdä. Joten eiköhän nämä vaunut tule meillä kovaan käyttöön varoituksista huolimatta. Saa sitten nähdä, onko noissa varoituksissa jotain perää vai hajoavatko vaunut käsiin. Uskon kyllä, että nämä vaunut kestävät ihan hyvin meidän käytössä. Onhan niissä onneksi kahden vuoden takuukin.

Toivottavasti tästä tekstistä on jotain hyötyä niille, jotka miettivät vaunujen hankintaa, mutta eivät ole valmiita laittamaan niihin useita satoja euroja. Tässä siis yksi hyvä vaihtoehto. Itse päädyimme näihin vaunuihin siksi, että uusia hyviä vaunuja ei raskinut ostaa, ja käytettyjä en yksinkertaisesti jaksanut lähteä katselemaan ja vertailemaan. Käyttökokemuksen myötä sitten todellisuudessa tietää, mihin kaikkeen nämä vaunut pystyvät :)

Alkuraskaus

Minun oli tarkoitus perustaa blogi jo heti raskauden alkuvaiheessa. Mutta kuten huomaatte, se viivästyi pahasti. Siksi kirjoitankin nyt lähiaikoina muutaman tiivistetyn tekstin raskauden alkumetreiltä tähän päivään asti. Kursivoidut tekstit ovat suoria lainauksia päiväkirjastani. Siksi virkkeet voivat olla hieman tökeröitä ja teksti on puhekielistä. Ajattelin, että ne kuitenkin kuvaavat parhaiten sen hetken mielialaa ja tilannetta. Teksti ei niinkään käsittele sitä, mitä tapahtuu raskauden eri vaiheissa, vaan enemmänkin sitä, miten olen jaksanut. Voi olla osittain siis tylsääkin luettavaa, mutta lukee ketä kiinnostaa. Pahoittelut kuvien huonosta laadusta!

Viikko 7+5:
"Kaiken turhautumisen ja tietämättömyyden jälkeen vihdoin jotain positiivista. 8 kuukauden yrittämisen jälkeen oon viimein raskaana. Sehän on ihana juttu! Tällä hetkellä oon kuitekin lähinnä masentunu. En pysty nauttimaan tai iloitsemaan yhtään, koska väsymys on pahimmillaan. Jotain semmoista, mitä en oo koskaan kokenu. Lisäksi on pahoinvointia. Koko ajan semmoinen inhottava tunne kurkussa. Tää on ihan hirveetä! Olo on ihan epätoivoinen, kun pitäis töissä jaksaa olla ja väsymys kestää vielä useemman viikon :("

"Oon nukkunu 10 h  yöunia ja päiväunia , ja silti väsyttää koko ajan. Painokin noussu pari kiloa, kun en jaksa tehä mitään."

"Menispä tää väsymys pian ohi! En vaan kestä, kun jokainen päivä tuntuu kidutukselta."
 

Tidii, kaksi viivaa!

Viikko 10+1:
"On ollut ihan tosi rankkoja päiviä, niin töissä kuin vapaalla. Pitäis syödä parin tunnin välein, ettei alkais oksettaa. Ja siltikin joka ilta on ihan sietämätön olo, eikä tee mieli syödä mitään, mutta pitäis."

"Aamuisin on pari tuntia lähes normaali olla ja sit jaksaiskin jotain vähän tehdä. Muuten aika vähäiseks jää päivän aherrukset. Hampaiden pesu pistää kans oksettaa :("

Viikko 11+4:
"En jaksa tätä enää! Koko ajan pitää syödä tai nukkua ja siltikään olo ei helpota yhtään. Lisäks pierettää hirveesti ja on paha olo (Anteeksi tästä, yksi raskauden vaietuista oireista). Pelkään, että lihon ihan peruuttamattomasti, kun en jaksa yhtään liikkua tai treenata."

"En pysty vieläkään iloitsemaan koko vauvajutusta, kun tää on vaan tämmöistä taistelua. 19.2. on eka ultra, jospa sit ainakin sais tietää, että kaikki on hyvin. Toivon vaan, että tää loppuis ja jaksaisin huolehtia vähän itsestänikin. Tällä hetkellä kun ei vaan jaksa mitään ylimääräistä ees tehä. En ees ruokaa laittaa tai kaupassa käydä :( Surettaa ihan tää. Mietin, et pystynköhän ees ollenkaan nauttimaan koko raskaudesta."
 

On siellä ihan oikeasti joku :)

 Tuo ihan alkuraskaus oli kaikkein hirveintä. Päivät kuluivat minuutti kerrallaan ja sitä oikeasti mietti, että olisi kivempi kuolla, niin ei tuntisi mitään. Kun se väsymys tuli, niin se tuli kyllä niin totaalisesti, etten edes arvannut, että niin väsynyt voi olla. Hyvänä esimerkkinä eräs lauantai, kun meidän oli tarkoitus mennä Jumboon ostoksille ja syömään. Olin juuri nukkunut 11 tunnin yöunet ja valmistauduin siinä pari tuntia lähtöön. Kun olin valmis, sanoin miehelleni, että menen vielä hetkeksi pitkäkseni, niin lähdedään sitten. Seuraavan kerran havahduin neljä tuntia myöhemmin, vaikka olin ummistanut silmäni vain hetkeksi! Ei siinä sitten minnekään kaupoille ehditty. Kävimme syömässä, ja sieltä takaisin kotiin ja yöunille. Onneksi näin totaalista väsymystä kesti vain tuon yhden viikonlopun. Mutta kyllä sen jälkeenkin väsytti koko ajan ja paljon, ja pahoinvointi oli jatkuvaa. Mutta ei kuitenkaan ihan koko vuorokautta tarvinnut nukkua, vaikka mieli olisi tehnytkin.

Tämä raskauden ensimmäinen kolmannes oli kyllä hyvin ankeaa aikaa, mutta onneksi se on nyt takana päin. Muistan, kuinka mietin, että en voisi edes kuvitella hankkivani enempää lapsia, kun raskaus on tällaista kidutusta. Mutta aika kultaa muistot! Ja viimeistään sitten, kun saa sen ihanan nyytin kainaloon, on varmasti valmis kokemaan kaiken sen uudestaan. Onneksi omalta osaltani loppuraskaus onkin ollut ehkä jopa keskimääräistä helpompi. Toivottavasti kukaan ei nyt pahasti säikähdä näin negatiivista tekstiä. Mutta totuus on, että ei se raskaanaoleminen mitään herkkua ole. Ja omalta osaltani mietin vieläkin, että voiko siitä muka jollakin tavalla aidosti ja oikeasti nauttia. Mutta kuulemma voi :) Minä vain edelleen viihtyisin paremmin siinä aiemmassa kropassani...

Seuraavan osan voit lukea täältä.

Voiko kummeja olla liikaa

Enpä olisi uskonut, että niinkin yksinkertainen asia kuin kummien valinta voi loppujen lopuksi tuottaa näinkin paljon päänvaivaa ja unettoman yön! Eli tässä sitä nyt ollaan. Aamu vasta sarastaa ja kirjoitan tekstiä kummeista, vaikka pitäisi olla nukkumassa – niin kuin kaikki muutkin ovat tähän aikaan. Pohjustuksena voin kertoa, että olemme mieheni kanssa miettineet tulevan esikoisemme kummeja jo pidemmän aikaa, moneen kertaan ja jopa päässeet jonkunlaiseen päätökseen ja yhteisymmärrykseen asian suhteen. Kunnes eilen, yksi puhelu sai kaiken taas päälaelleen.

                 Monet valitsevat lastensa kummit sen perusteella, mihin ovat itse omassa perheessään tottuneet. Monesti se tuntuukin ainoalta ”oikealta tavalta” toimia. Sama pätee myös omalla kohdallani. Itselläni on neljä kummia (kaksi pariskuntaa), kun taas miehelläni on vain kaksi kummia. Omassa perheessäni kummit ovat myös olleet lähinnä vanhempieni ystäviä, eikä niinkään sukulaisia niin kuin toisilla on. Itse olen kokenut sen hyväksi, sillä sisarukset ovat joka tapauksessa jo tätiä, setiä tai enoja ja luultavasti pysyvät tiiviisti mukana elämässäsi kaikesta huolimatta. Näen oikeastaan tämän kummiasian nimenomaan hyvänä tapana pitää ne itselle tärkeät ja läheiset ystävät mukana tämän elämän pyörteissä. Onpahan sitten edes joku syy, minkä takia nähdä kerran-pari vuodessa, vaikka muuten yhteydenpito olisikin välimatkojen ym. takia jäänyt vähemmälle. Näin olimmekin lopulta päätyneet neljään kummiin, joista yksi on pariskunta.  Ja olimme päätökseen hyvinkin tyytyväisiä – problem solved ja mielenrauha!

                 No, nyt pääsemmekin sitten siihen eiliseen puheluun äidiltäni, joka muutti kaiken – ainakin omassa päässäni. Rupateltuamme niitä näitä hän vihjasi, että oli kuullut pikkusiskoni vähän miettineen, pääsisiköhän hän kummiksi. Hän haluaisi sitä niin kovasti, mutta ei sitten kuitenkaan uskalla oikein kunnolla toivoa tai miettiä asiaa enempää, koska pettymys olisi hänelle niin valtava. Itsehän olin tämän vaihtoehdon jo kokonaan sulkenut pois mielestäni, koska sisarukset ovat tätejä ja setiä jne., mutta… Ulkopuolisen silmin tätä on ehkä vähän vaikea ymmärtää taustoja tietämättä. Mutta tällä tiedolla oli minuun niin suuri vaikutus, että tällä hetkellä minusta tuntuu, että kaikkein tärkeintä on, että juuri siskoni saa olla esikoiseni kummi. Olen aivan varma, että hän haluaa sitä koko sydämensä pohjasta ja siksi haluan sen hänelle suoda. En vain ole osannut ajatella, että tämä voisi merkitä hänelle niin paljon.
                 Selvä, haluan siskoni esikoiseni kummiksi, eihän siinä mitään ongelmaa ole, yksi kummi lisää ei voi haitata ketään, eihän… Mutta, nyt tulemme siihen ongelmaan, mitä olimme mieheni kanssa sopineet: emme ota sisaruksia kummeiksi. Hänelle arvatenkin oli pienoinen yllätys, että yhden puhelun jälkeen äitini kanssa, ilmoitan, että ”siskostani muuten täytyy tulla esikoisemme kummi”. Hänen mielestään ratkaisu on tietenkin yksinkertainen, olkoot sitten yksi molempien sisaruksista seuraavan lapsemme kummeja. Mutta myös hänen, niin kuin varmasti kenen tahansa muunkin, on nyt täysin mahdotonta ymmärtää, miksi minulle on ehdottoman tärkeää, että siskoni on juuri esikoisemme kummi. Tässä sitä on tarkemmin turha yrittää alkaa selittää. Mutta sanon vain, että kun on perheestä, jossa tunteita ei ole osattu näyttää tai niistä ei ole koskaan oikein puhuttu, tämä merkitsee minulle paljon. Kun voi aistia edes pienen häivän sitä suurta rakkautta, mitä ei välttämättä arvannut olevan, siihen haluaa tarttua. Eikä silloin halua tuottaa toiselle pettymystä, kun tietää sen merkitsevän myös hänelle valtavasti. En vain tiennyt tätä aiemmin.

                 Mieheni on vahvasti sitä mieltä, että jos siskostani tulee esikoisemme kummi, täytyy myös hänen yhdestä siskostaan tulla. Täysin ymmärrettävää ja olen itsekin samoilla linjoilla. Koska mikäli näin ei olisi, tiedän, että pahimmillaan se aiheuttaa vain turhaa eripuraa ja kyräilyä sukujen kesken. Mikä taas mielestäni on täysin aiheetonta ja turhaa, koska kyseessähän on iloinen asia, eikä mikään kateuden aihe. Sitä paitsi, olin itsekin jo salaa miettinyt, kuinka hyvä kummi mieheni siskosta tulisi, mutta sivuuttanut ajatuksen päätöksemme takia.

                 Tilanne on nyt siis tämä: olen miettinyt koko yön pääni puhki, mitä tulisi tehdä, onko kuusi kummia liikaa, miten tähän suhtaudutaan, pitäisikö karsia joku aiemmin valituista kummeista pois… Kuusi kummia tuntuu paljolta. Varsinkin miehestäni, jonka kummeista vain yksi on pitänyt yhteyttä. Omista kummeistanikin vain kolme pitää yhteyttä. Eli toisaalta kuudesta kummista jäisi vielä jäljellekin, vaikka joku jäisi matkan varrelle. Toinen ”lieventävä asianhaara” on, että kaksi kummeista on pariskunta – tietyssä mielessä heidät voi laskea yhdeksi. Sitä paitsi pienemmillä sisaruksillani on molemmilla kuusi kummia, joten periaatteessahan kuusi kummia ei ole minulle aivan vieras asia. Ehkä tämä onkin siis suurempi kynnys miehelleni.

                 Joku ehkä miettii, miksi sitten pohdin tätä yksikseni täällä, enkä keskustele mieheni kanssa. Syynä se, että mieheni sisko on meillä yökylässä ja asiasta ei voi oikein hänen kuullensa keskustella, varsinkaan keskellä yötä. Muuten kyllä olisin jo herättänyt mieheni ja vaatinut saada puhua asian läpi. Meillä kun ei riidoissa mennä nukkumaan, vaikka nyt ei varsinaisesti riidasta olekaan kyse. Asia on kuitenkin niin iso, että se vei minun yöuneni tänä yönä. Siksi on pakko purkaa ajatuksia nyt.

                 Joitakin aiheeseen liittyviä keskusteluja selanneena olen huomannut, että monilla on todella vahvat mielipiteet kummien määrän suhteen. Uskon, että tämä heijastuu siitä, mihin he ovat itse perheessään tottuneet ja minkälainen rooli kummeilla on ollut heidän omassa elämässään – tai ei ole ollut. Toisten mielestä enemmän on parempi ja toiset eivät pidä kummeja tarpeellisina ollenkaan, joku ilmoittaa ehdottomaksi maksimiksi kolme ja toisesta viisikin on ihan ok. Omasta mielestäni kummien tehtävä on kuitenkin tärkeä ja haluan, että he ovat osana lapseni elämää. On vain rikkaus, jos lapsella on enemmän luotettavia aikuisia ympärillään kuin vain omat vanhemmat. Kummeilla on myös oma osansa lapsen kasvatuksessa, ja toivonkin, että lapsi pystyy tarvittaessa lähestymään myös heitä mieltään askarruttavissa asioissa.

Joku sivullinen voi helposti ajatella, että toiset ottavat paljon kummeja vain lahjojen takia – mikä mielestäni on aivan kamala ajatus. Tai he kokevat, että yhdellä kummilla ei ole enää juuri merkitystä, kun kummeja alkaa olla paljon. ”Kuka haluaa olla yksi kuudesta”, kyllä minä ainakin haluaisin! Loppujen lopuksihan sillä ei ole mitään väliä, mitä muut ajattelevat. Ja kaikki tekevät, miten parhaaksi näkevät. Mutta myönnän, että itsekin mietin monesti, miten muut ihmiset asioihin suhtautuvat. Onneksi omat kummiehdokkaamme tuntien, en usko, että kukaan heistä koskaan ajattelisi olevansa vain yksi kuuden joukossa, tai tuntisi olevansa kummina vain vanhempien ahneuden takia. He kyllä tietävät paikkansa ja merkityksensä! Toivottavasti saisin vielä mieheni ymmärtämään tämän. Kiitos, kun olette <3