Viikko 16+0:
"Pahin alkaa helpottaa. Nyt uskallan jo niin sanoa. Ainut vaan, että iltaisin on edelleen pahoinvointia ja tuntuu, että se on melkein pahentunut! Aamuisin on melkein normaali olo, mut sit iltaa kohden aina pahenee."
"Maha on aina iltaisin ihan valtava, mutta aamuisin melko normaali. Vielä ei mitään selkeetä kumpua erota. Enemmänkin oon semmoinen tasapaksu tankki."
"Tuntuu, että aika menee niin hitaasti. Yritän aina selvitä muutaman päivän kerrallaan, sen koommin ajattelematta koko raskautta. Aurinko ja kevät kyllä auttaa jaksamaan paremmin. On vähän parempi olokin ja ei koko aikaa niin epätoivoinen, niin kuin aluksi."
Viikko 19+5:
"Tänään oli toinen ultra. Kaikki oli tosi hyvin ja erinomaisesti. Pää oli "kauniin muotoinen ja pylly siisti" jne. Laiha/hoikka ja pitkä, noin 25 cm jo. Ilmeisesti kokonaispituus. Vähän pienikokoinen, mutta tytöt kuulemma onkin. Tyttö siis luultavasti tulossa."
"Olo on helpottanut, mutta vielä väsyttää ym. Maha on kasvanut kauttaaltaan ja näyttääkin, että oisin vain lihonu. Vähän pelkään, että oonkin. Paino kuitenkin noussu jo noin 4,5 kg."
"Ekat liikkeet tuntui jo viikolla 17. Ja nyt tuntuu jo ihan päivittäin. Äskenkin oli kyllä semmoiset hulabaloot meneillään. Potki varmaan yli 15 min putkeen. Potkut tuntuu myös mahan päältä."
"Mua kyllä tosi paljon ahdistaa lihominen ja tuo kasvava maha. En usko, että voin missään vaiheessa "nauttia raskaudesta", niin kuin toiset sanoo. Tietenkin toivon, että voisin. Mulle tuo lihominen ja painonnousu on niin paha paikka, että en usko, että osaisin siitä nauttia. Odotan, että tää ois jo ohi ja nyytti kainalossa :)"
Täällä minä kasvan. |
Tässä vaiheessa raskautta olo oli jo huomattavasti parempi, mutta edelleen väsymystä oli ilmassa ja 10 tunnin yöunet olivat ehdottomat jaksamisen kannalta. Myös pahoinvointi kiusasi minua normaalia pidempään. Se loppui vasta ensimmäisen 4 kuukauden jälkeen. Toisessa ultrassa kaikki oli hyvin ja kaikesta päätellen mahassani kasvaa oikein malliyksilö. Kätilö oli kuitenkin sitämieltä, että laskettu aika olisi edelleen väärä ja sikiön iästä voisi hyvinkin napsaista vielä neljä päivää pois. Laskettua aikaa ei kuitenkaan enää siirretty. (Sitä siis siirrettiin jo viikolla eteenpäin ensimmäisessä ultrassa.)
Viikko 22+0:
"Raskauden 154. päivä, eli nyt on se hetki, kun saan raskaustodistuksen. Tai sain oikeastaan jo eilen sen neuvolassa. Nyt katsotaan, että raskaus on edennyt jo niin pitkälle, että vauvalla ois mahdollisuus selvitä. Vaikken tiiä, onko yksikään näin nuori sikiö selvinnyt."
"Eilen tosiaan oli taas neuvola, mutta ei mitään ihmeellistä. Paino oli noussut nyt jo 5,5 kg, eli aika paljon. Uskon kyllä, että oon lihonukin nyt, läski vaan tursuaa joka puolelta :("
"Olo on ollut parempi edelleen, mutta väsähdän aina illalla. Oisin jo 6 aikaan valmis nukkuu. 10 h uöunia edelleen nukuttava. Enkä oo taas jaksanu yhtään liikkuakaan. Siks varmaan lihonukin. Pelkään, etten saa itteeni enää kuntoon raskauden jälkeen. Mut pitää yrittää tsempata sit."
![]() |
Ekat mammapökät ja maha rentona istualtaan. Kyllä siitä noin jo erotti, vaikkei seisten juuri näkynytkään. |
Viikko 26+6:
"Vointi ollut nyt ihan hyvä. Viime viikko oltiin Espanjassa ja kaikki meni tosi kivasti! Oli helppo olla, kun sai olla siellä "tuttujen luona" (En kehtaa tähän kirjoittaa oikealla nimellä). Oli enempi omaa rauhaakin. Muutenkin tosi kotoista oli olla Espanjassa, tuttuja paikkoja ja helppo liikkua."
"Löysin paljon kivoja vaatteita aika edullisesti. Ruoka oli hyvää ja muutenkin huippu reissu. Pitää parin vuoden päästä mennä uusiks. Tai heti, kun tulee mahdollisuus."
![]() |
Lomalaiset. Tuo karvaisempi kaveri sai kyllä useampaan kertaan kuulla noista viiksistä :D |
![]() |
Osa ostoksista ja maha! Johan se alkaa erottua, vaikka tankkia vielä muistutankin. |
"Paino oli noussu nyt keskimäärin 640 g viikossa, mikä on paljon (yht. 8,8 kg :o). Nyt on pakko vähän seurata syömistä, kun tuommoinen tahti ei voi jatkua! :o Laihduttaakaan ei saa, eikä oo tarkoituskaan, mut painon nousu pitää saada hidastumaan. Ehkä kannattais jättää kaikki herkut pois nyt loppuajaks."
Espanjan reissu oli tosiaan ihana ja onneksi se sattui vielä sinne raskausviikkojen 25-26 tietämiin, mitkä yleensä ovat sitä "parasta aikaa". Muutenkin tässä vaiheessa tuntui, että pystyi oikeasti taas elämään ja tekemään asioita. Ei siis yhtään huonompi juttu, mutta en silti sanoisi, että olisin tuolloinkaan "nauttinut" raskaudesta :D Kyllä minä mieluummin siitä tankkimahasta luopuisin. Ja kuten huomaa, tuo painonnousu on minulle todella kova paikka, vaikka sen kuuluukin nousta! Mutta en vain tykkää siitä yhtään. Mitä enemmän paino nousee, sitä enemmän on kiloja karistettavana sitten raskauden jälkeen. Loppukevennykseksi vielä yksi kuva, josta näkee kuinka meillä iltaisin aina lepäillään.
![]() |
Maha on aina iltaisin ihan muotopuoli, kun hän tykkää lekotella toisella puolella :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti