Voiko kummeja olla liikaa

Enpä olisi uskonut, että niinkin yksinkertainen asia kuin kummien valinta voi loppujen lopuksi tuottaa näinkin paljon päänvaivaa ja unettoman yön! Eli tässä sitä nyt ollaan. Aamu vasta sarastaa ja kirjoitan tekstiä kummeista, vaikka pitäisi olla nukkumassa – niin kuin kaikki muutkin ovat tähän aikaan. Pohjustuksena voin kertoa, että olemme mieheni kanssa miettineet tulevan esikoisemme kummeja jo pidemmän aikaa, moneen kertaan ja jopa päässeet jonkunlaiseen päätökseen ja yhteisymmärrykseen asian suhteen. Kunnes eilen, yksi puhelu sai kaiken taas päälaelleen.

                 Monet valitsevat lastensa kummit sen perusteella, mihin ovat itse omassa perheessään tottuneet. Monesti se tuntuukin ainoalta ”oikealta tavalta” toimia. Sama pätee myös omalla kohdallani. Itselläni on neljä kummia (kaksi pariskuntaa), kun taas miehelläni on vain kaksi kummia. Omassa perheessäni kummit ovat myös olleet lähinnä vanhempieni ystäviä, eikä niinkään sukulaisia niin kuin toisilla on. Itse olen kokenut sen hyväksi, sillä sisarukset ovat joka tapauksessa jo tätiä, setiä tai enoja ja luultavasti pysyvät tiiviisti mukana elämässäsi kaikesta huolimatta. Näen oikeastaan tämän kummiasian nimenomaan hyvänä tapana pitää ne itselle tärkeät ja läheiset ystävät mukana tämän elämän pyörteissä. Onpahan sitten edes joku syy, minkä takia nähdä kerran-pari vuodessa, vaikka muuten yhteydenpito olisikin välimatkojen ym. takia jäänyt vähemmälle. Näin olimmekin lopulta päätyneet neljään kummiin, joista yksi on pariskunta.  Ja olimme päätökseen hyvinkin tyytyväisiä – problem solved ja mielenrauha!

                 No, nyt pääsemmekin sitten siihen eiliseen puheluun äidiltäni, joka muutti kaiken – ainakin omassa päässäni. Rupateltuamme niitä näitä hän vihjasi, että oli kuullut pikkusiskoni vähän miettineen, pääsisiköhän hän kummiksi. Hän haluaisi sitä niin kovasti, mutta ei sitten kuitenkaan uskalla oikein kunnolla toivoa tai miettiä asiaa enempää, koska pettymys olisi hänelle niin valtava. Itsehän olin tämän vaihtoehdon jo kokonaan sulkenut pois mielestäni, koska sisarukset ovat tätejä ja setiä jne., mutta… Ulkopuolisen silmin tätä on ehkä vähän vaikea ymmärtää taustoja tietämättä. Mutta tällä tiedolla oli minuun niin suuri vaikutus, että tällä hetkellä minusta tuntuu, että kaikkein tärkeintä on, että juuri siskoni saa olla esikoiseni kummi. Olen aivan varma, että hän haluaa sitä koko sydämensä pohjasta ja siksi haluan sen hänelle suoda. En vain ole osannut ajatella, että tämä voisi merkitä hänelle niin paljon.
                 Selvä, haluan siskoni esikoiseni kummiksi, eihän siinä mitään ongelmaa ole, yksi kummi lisää ei voi haitata ketään, eihän… Mutta, nyt tulemme siihen ongelmaan, mitä olimme mieheni kanssa sopineet: emme ota sisaruksia kummeiksi. Hänelle arvatenkin oli pienoinen yllätys, että yhden puhelun jälkeen äitini kanssa, ilmoitan, että ”siskostani muuten täytyy tulla esikoisemme kummi”. Hänen mielestään ratkaisu on tietenkin yksinkertainen, olkoot sitten yksi molempien sisaruksista seuraavan lapsemme kummeja. Mutta myös hänen, niin kuin varmasti kenen tahansa muunkin, on nyt täysin mahdotonta ymmärtää, miksi minulle on ehdottoman tärkeää, että siskoni on juuri esikoisemme kummi. Tässä sitä on tarkemmin turha yrittää alkaa selittää. Mutta sanon vain, että kun on perheestä, jossa tunteita ei ole osattu näyttää tai niistä ei ole koskaan oikein puhuttu, tämä merkitsee minulle paljon. Kun voi aistia edes pienen häivän sitä suurta rakkautta, mitä ei välttämättä arvannut olevan, siihen haluaa tarttua. Eikä silloin halua tuottaa toiselle pettymystä, kun tietää sen merkitsevän myös hänelle valtavasti. En vain tiennyt tätä aiemmin.

                 Mieheni on vahvasti sitä mieltä, että jos siskostani tulee esikoisemme kummi, täytyy myös hänen yhdestä siskostaan tulla. Täysin ymmärrettävää ja olen itsekin samoilla linjoilla. Koska mikäli näin ei olisi, tiedän, että pahimmillaan se aiheuttaa vain turhaa eripuraa ja kyräilyä sukujen kesken. Mikä taas mielestäni on täysin aiheetonta ja turhaa, koska kyseessähän on iloinen asia, eikä mikään kateuden aihe. Sitä paitsi, olin itsekin jo salaa miettinyt, kuinka hyvä kummi mieheni siskosta tulisi, mutta sivuuttanut ajatuksen päätöksemme takia.

                 Tilanne on nyt siis tämä: olen miettinyt koko yön pääni puhki, mitä tulisi tehdä, onko kuusi kummia liikaa, miten tähän suhtaudutaan, pitäisikö karsia joku aiemmin valituista kummeista pois… Kuusi kummia tuntuu paljolta. Varsinkin miehestäni, jonka kummeista vain yksi on pitänyt yhteyttä. Omista kummeistanikin vain kolme pitää yhteyttä. Eli toisaalta kuudesta kummista jäisi vielä jäljellekin, vaikka joku jäisi matkan varrelle. Toinen ”lieventävä asianhaara” on, että kaksi kummeista on pariskunta – tietyssä mielessä heidät voi laskea yhdeksi. Sitä paitsi pienemmillä sisaruksillani on molemmilla kuusi kummia, joten periaatteessahan kuusi kummia ei ole minulle aivan vieras asia. Ehkä tämä onkin siis suurempi kynnys miehelleni.

                 Joku ehkä miettii, miksi sitten pohdin tätä yksikseni täällä, enkä keskustele mieheni kanssa. Syynä se, että mieheni sisko on meillä yökylässä ja asiasta ei voi oikein hänen kuullensa keskustella, varsinkaan keskellä yötä. Muuten kyllä olisin jo herättänyt mieheni ja vaatinut saada puhua asian läpi. Meillä kun ei riidoissa mennä nukkumaan, vaikka nyt ei varsinaisesti riidasta olekaan kyse. Asia on kuitenkin niin iso, että se vei minun yöuneni tänä yönä. Siksi on pakko purkaa ajatuksia nyt.

                 Joitakin aiheeseen liittyviä keskusteluja selanneena olen huomannut, että monilla on todella vahvat mielipiteet kummien määrän suhteen. Uskon, että tämä heijastuu siitä, mihin he ovat itse perheessään tottuneet ja minkälainen rooli kummeilla on ollut heidän omassa elämässään – tai ei ole ollut. Toisten mielestä enemmän on parempi ja toiset eivät pidä kummeja tarpeellisina ollenkaan, joku ilmoittaa ehdottomaksi maksimiksi kolme ja toisesta viisikin on ihan ok. Omasta mielestäni kummien tehtävä on kuitenkin tärkeä ja haluan, että he ovat osana lapseni elämää. On vain rikkaus, jos lapsella on enemmän luotettavia aikuisia ympärillään kuin vain omat vanhemmat. Kummeilla on myös oma osansa lapsen kasvatuksessa, ja toivonkin, että lapsi pystyy tarvittaessa lähestymään myös heitä mieltään askarruttavissa asioissa.

Joku sivullinen voi helposti ajatella, että toiset ottavat paljon kummeja vain lahjojen takia – mikä mielestäni on aivan kamala ajatus. Tai he kokevat, että yhdellä kummilla ei ole enää juuri merkitystä, kun kummeja alkaa olla paljon. ”Kuka haluaa olla yksi kuudesta”, kyllä minä ainakin haluaisin! Loppujen lopuksihan sillä ei ole mitään väliä, mitä muut ajattelevat. Ja kaikki tekevät, miten parhaaksi näkevät. Mutta myönnän, että itsekin mietin monesti, miten muut ihmiset asioihin suhtautuvat. Onneksi omat kummiehdokkaamme tuntien, en usko, että kukaan heistä koskaan ajattelisi olevansa vain yksi kuuden joukossa, tai tuntisi olevansa kummina vain vanhempien ahneuden takia. He kyllä tietävät paikkansa ja merkityksensä! Toivottavasti saisin vielä mieheni ymmärtämään tämän. Kiitos, kun olette <3