Veltsu vauhdissa

Käsittämätöntä, miten nopeasti vauva kehittyy ja kasvaa, ja miten paljon arki muuttuu sen myötä. Kauhulla lueskelin tuossa aiempia tekstejäni - kaikesta sitä onkin selvitty :o Vella on nyt jo reilu 8 kk vanha ja kehitys on ollut taas huimaa. Mielestäni arki on helpottanut koko ajan, vaikka onkin aivan erilaista. Tällä hetkellä meillä kontataan, kiipeillään ja noustaan seisomaan kaikkea vasten. Siinä saa äiti olla jatkuvasti valppaana. Eikä muksahduksiltakaan ole vältytty. Pahin oli, kun Vella ponkaisi ylös syöttötuolista ja tippui voltilla lattialle :o Onni onnettomuudessa, onneksi teki sen voltin, eikä tullut päälleen vaan kyljelleen alas. Kyllä äidillä sydämestä otti! Toisaalta tuntui, että tyttö toipui tapauksesta paljon äitiään nopeammin... Olen pyrkinyt rauhoittamaan itseäni ajattelemalla, että muksahtelu kuuluu tähän ikään ja vauvan pää on suunniteltu se kestämään. Monestihan vauva ei itse ole moksiskaan, vaan nimenomaan vanhempien reaktio saa vauvan itkemään. Mielestäni vanhempi ei saa olla liian suojeleva, vaan vauvan pitää antaa itse tutkia ja harjoitella. Niin meillä on tehtykin ja tuntuu, että se on tuottanut tulosta.

Tämä blogihiljaisuus johtuu tosiaan siitä, että muutimme maaliskuun alussa omakotitaloon, pois Helsingin vilskeestä. Muuttohässäkän lisäksi omakotitalossa arvatenkin riittää tekemistä, joten yksinkertaisesti kaikki muu on nyt mennyt blogin edelle. Olen kyllä todella innoissani kaikesta, mitä omaan kotiin liittyy! Pienetkin arkiaskareet tuntuvat jotenkin niin mukavilta :D Uunin lämmitys, kompostointi, pihatyöt jne. - ihanaa :) Meillä on täällä edelleen "muuttokaaos" meneillään, koska aloitimme samalla tekemään kotiimme pintaremonttia. Siksi tavarat pääsevät omille paikoilleen vasta, kun huoneita valmistuu. Ja koska välillä on kiva tehdä muutakin, remontti etenee välillä hitaanlaisesti. Mutta onneksi ei ole mihinkään kiire :)

Oon miettinyt, että kauankohan tämä blogi on enää ajankohtainen, tai nimi osuva. Välillä tuntuu, että enemmän ois juttua esim. noista kaikista käsitöistä/aikaansaannoksista. Mutta eipä sillä toisaalta niin väliä ole, mitä tänne kirjoittelen :D "Päiväkirjahan" tän piti olla ;)

Ai niin otsikko... Peruuttava hylje?

Vella on kyllä kehittynyt taas hurjasti viimeisen kuukauden aikana. Nyt siis jo 4,5 kk vanha. Vella osaa kääntyä itsenäisesti selältään vatsalleen ja tekee sitä usein. Aluksi ei kuitenkaan viihtynyt vatsallaan kovin kauaa, kun ei jaksanut päätä loputtomiin kannatella. Nyt uutena juttuna aletaan tukea jo käsien varaan ja nostetaan koko ylävartalo hienosti ilmaan. Välillä tuntuu kuin kouluttaisi hyljettä, kun jalat ja ylävartalo nousee yhtä aikaa ilmaan ja sitten keikutaan pelkän vatsan varassa :D Kova olisi tahto liikkeelle, mutta hitsi kun tuo maha ottaa lattiaan kiinni. Peruuttaa Vella kyllä jo osaa, mutta se on vähän huono, kun ei nää, minne on menossa...

Pihalle päiväunille menossa

Pari viikkoa sitten alettiin maistella vähän kiinteitä. Se on kyllä hulvatonta se, ainakin vierestä katsoa :D Vella ei kyllä yhtään ymmärrä, mitä se äiti yrittää hänen suuhunsa laittaa. Ja Vella yrittää sitten kaikin keinoin kakoa ja sylkeä tämän hassunmakuisen mössön suustaan, ettei vain vahingossa nielaisisi sitä. Nyt useamman kokeilun jälkeen Vella on jo vähän saanut jutun jujusta kiinni ja tietää, että kun ruokalappu laitetaan kaulaan ja äiti yrittää kovasti naurattaa, niin silloin pidetään suu visusti supussa! Mutta äiti kun on niin hirmuisen hauska, niin välillä se suu väkisin aukeaa ja sitten taas irvistellään ja yökkäillään. Vaikka samalla ihan kuin salaa vähän tykättäisikin.

Hyppykiikku on huippu juttu, siinä Vella viihtyy. Jos ei enää mikään muu kuin syli kelpaisi, eikä jaksa koko ajan kanniskella, niin hyppykiikku kyllä pelastaa. Ainakin vielä, kun on suht uusi tuttavuus. Siinä väsyt unohtuu ja jaksaa vielä touhuta pitkään. Nauru on edelleen harvinaista herkkua, mutta hyppykiikussa se irtoaa helpommin. Nyt on uutena juttuna potkittu leluja (eli äiti liikuttaa Vellan jalkaa kädellään), se on niin hauskaa ja jännää, että pistää kikatuttamaan :)

Lakanoitten vaihto ja hyppykiikku

Pakko julkaista tämä teksti nyt tällaisena, kun tätä on jo kahteen kertaan kirjoitettu ja kerran muokattu. Mutta en koskaan ehdi kirjoittaa tätä "loppuun" asti, joten olkoon nyt sitten valmis :) Tulee jatkuvasti uusia juttuja, niin alkaa aiemmin kirjoitetut jutut käydä jo vanhoiksi, kun monta viikkoa samaa tekstiä kirjoittaa :D

Kuulumisia ja joululomareissu

Paljon on tapahtunut, eikä blogiin meinaa löytyä aikaa millään. Kokeilen nyt, miten kirjoittaminen onnistuu puhelimella, kun tietokoneella ei tule koskaan oltua ja olemme nyt reissussa. Jospa ehtisin edes vähän näpyttää kuulumisia. Kuvia voin lisäillä sitten myöhemmin tietokoneelta.

Pidimme marraskuussa kastejuhlan taloyhtiömme kerhohuoneella, kera kummien ja lähisukulaisten. Vauvamme sai nimen, Vella Juulia :) Nyt Vella on jo 3 kk vanha ja alkaa olla iso tyttö, niin kokonsa kuin käytöksensäkin puolesta :D Neuvolassa pituus oli 62,5 cm ja painoa noin 7100 g, hyvinsyönyt neiti siis. Täysimetyksellä mennään edelleen. Uusimpia taitoja ovat kurlutus, pärskiminen ja kaikenlainen ähinä, puhina ja ulina. Päätä kannatellaan jo todella hyvin ja jaloillekin varataan aika hyvin painoa, mutta kääntyminen ei kiinnosta ollenkaan. Naurua on odoteltu todella pitkään, mutta se on edelleen harvinaista herkkua. Pitkän houkuttelun, keikistelyn ja kutittelun jälkeen saattaa saada vastaukseksi pienen naurahduksen. Äänetöntä naurua suu ammollaan tulee kyllä jatkuvasti :)



Nyt olemme tosiaan reissussa. Lähdimme perjantaiaamuna ajamaan Helsingistä kohti Lahtea. Meille oli varattu aika pankkiin talokauppoja varten klo 11. Olimme tyylikkäästi noin 25 min myöhässä. Toivottavasti Vellan ansiosta saimme edes vähän ymmärrystä, vaikka todellisuudessa vika oli kyllä ihan äidin ja isän sekä navigaattorin, joka ilmoitti matka-ajan aivan väärin! Noh, talokaupat syntyi joka tapauksessa, vähän pikakelauksella vain :D Vella on nyt sitten ollut tekemässä talokauppoja näin nuorena, oikea konkari! Ja tosiaan olemme nyt sitten talon omistajia (ts. velallisia), hurjaa :) Muuten joululahjat jäivätkin sitten aika vähäisiksi, kun oman perheen joululahja olikin vähän suuremmanpuoleinen... Muutto on kuitenkin vasta maaliskuun puolella.

Lahdesta matka jatkui kohti Joensuuta, mieheni vanhempien luokse. Aika rankka on matkustaa tällaisen pienen kanssa, kun joutuu paljon pysähtelemään ja kakat ei tietenkään koskaan sattunut tulemaan huoltoasemalla, vaan vasta autossa. Yhdet kakat ehti valua jo lahkeeseen asti, kun ei aivan heti pysähdytty. Imetyskin on haastavavampaa vessanpöntöllä tai auton takapenkillä. Kaikesta kuitenkin selvittiin ja matka-aika Helsingistä Joensuuhun oli vaivaiset 7,5 tuntia :D Joensuussa aika meni leppoisasti ja Vellakin oli tyytyväinen, kun oli paljon viihdyttäjiä ja tutkittavaa.



















Nyt olemme taas tien päällä, matkalla Pirkanmaalle, vuorostaan minun vanhempieni luokse. Matka on vasta aluillaan ja toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin, kun Vella on nukkunut. Koko päivä tässä kuitenkin taas menee ja luultavasti kaikkien jaksamista koetellaan. Anyway, matkustaminen pikkuisen kanssa on mahdollista, joskin hyvin erilaista. Huoltoasemat ja niiden vessat tulevat ainakin hyvin tutuiksi... Nyt toivotan ihanaa Joulua kaikille! Toivottavasti saamme vielä valkean Joulun, tällä hetkellä ainakin sataa lunta :)

P.s. Myös puhelimella voi näköjään näpyttää blogitekstin, hyvä tietää :D

Synnytyksestä toipuminen ja alkutaival

Omaa aikaa on niin vähän, ettei millään meinaa ehtiä kirjoittaa mitään. Sekin oma aika, mikä on vauvan nukkuessa menee syömiseen ja lepäämiseen. Ei tule kyllä ensimmäisenä mieleen kirjoittaa blogia. Vaikka haluaisin kyllä. Nytkin on taas miljoona asiaa, mistä pitäisi kirjoittaa. Onhan kuuden viikon aikana ehtinyt tapahtua jo kaikenlaista! Yritän nyt kuitenkin taas tiivistetysti kertoa, mitä on tapahtunut synnytyksen jälkeen, tähän päivään asti.

Synnytyksen jälkeen kaikki meni sen verran kivasti, että pääsimme heti ensisynnyttäjien minimiajan jälkeen kotiutumaan. Olin kuitenkin tilanteeseen nähden hyvin toipunut. Osasin jo pissata, kohtu oli supistunut todella hyvin, jälkivuoto oli vähäistä, vauva voi hyvin ja halusin itsekin jo kotiin. Helppohan siellä sairaalassa oli makailla ja mennä syömään valmista ruokaa ruoka-aikoihin. Oikeastaan kotona vasta todella tajusin, miten tukala olo itsellä on. Vauva oli koko ajan tississä kiinni, siis aivan koko ajan. Vessassa käyminen teki kipeää ja tikkien kirvelemisen takia käsisuihkua piti käyttää vielä monta viikkoa aina pissatessa. Myös jälkivuoto lisääntyi noin kuukauden päästä synnytyksestä ja alapäästä tuli muutamia valtavia hyytymiä. Kerran jo soitin synnärillekin niiden takia, mutta ei kuulemma tarvitse huolestua, jos ei tule tulehdusoireita. Ei tullut, mutta jälkivuoto ei ole vieläkään täysin loppunut. Ponnistusvaiheen takia tullut pukamatromboosi kipuili sen verran, että käveleminen ei ollut kivaa, enkä istunut ensimmäiseen kahteen viikkoon ollenkaan, jollei ollut pakko. Noin muutenkin pystyssä ei jaksanut olla pitkiä aikoja ja esimerkiksi suihkussa ei meinannut jaksaa seisoa, kun alkoi jo alapäätä särkeä niin vietävästi, että oli pakko päästä heti sohvalle lepäämään ja pukea päälle sitten myöhemmin. Särkylääkkeitä söin sekä paracetamolia että ibuprofeenia pari tablettia vuorokaudessa ainakin ensimmäisen kolmen viikon ajan ja sen jälkeenkin aina tarvittaessa.

Kotiutuminen (tekohymy), 2 päivää synnytyksestä (vatsalihakset ei vielä toiminut ollenkaan), noin kuukausi synnytyksestä.

Liikunnan aloitin noin puolitoista viikkoa synnytyksestä. Ensin ihan vain 15 min kävelyä, kun sekin jo teki niin kipeää, että särkylääkkeen joutui nappaamaan ja makaamaan sohvalla loppuillan ja seuraavan päivän. Mutta sinnikkäästi vain päivä päivältä pidempiä lenkkejä ja kipujen mukaan välillä lepopäiviä. Miten naurettavalta kuulostaakaan, että 15 min kävely voi vaatia lepopäivän, mutta aluksi oli pakko. Koville on kyllä kroppa synnytyksessä joutunut... Onneksi nyt kuuden viikon jälkeen voin sanoa, että tältä osin olen kyllä jo täysin toipunut. Käyn kerran päivässä vajaan tunnin vaunulenkin puolilta päivin ja välillä miehen kanssa illalla toisen. Eikä enää ole minkäänlaisia kipuja, jipii! Paino putosi heti synnytyksessä jo 8-10 kg ja sen jälkeen tasaiseen tahtiin, aika nopeasti, niin että enää on jäljellä alle 2 kg ns. raskauskiloja. Yhteensä painoni nousi raskauden aikana vähän päälle 15 kg.

Oikeastaan nyt kun on jo lähes täysin toipunut, ei teekään mieli enempää märehtiä tuota synnytyksen jälkeistä tuskaa... Siksipä ei siitä sen enempää :D Paitsi sen verran, että imettäminen oli aluksi aivan kamalaa!! Itkua sai monesti vääntää, kun teki niin kipeää ja nänninpäät oli välillä niin rikki, että vertakin alkoi vuotaa. Mutta sitten, kun maito määrä lopulta lisääntyi, noin kolmen viikon jälkeen, imetysväli harveni ja kipukin väheni.

Ekoja hymyjä :) noin 2 viikon ikäisenä

Vauvan paino nousi aluksi hyvin niukasti ja annoimmekin hänelle jonkun aikaa ruiskulla lisämaitoa. Lähinnä pumpattua rintamaitoa, mutta välillä myös hieman korviketta, jos maitoa ei ollut. Seuraavassa neuvolassa painoa olikin tullut tuplasti vähimmäismäärän ja tajusimme, että ei välttämättä aina tarvitse vauvaa ihan ähkyyn syöttää, niinkun meillä oli tapana :D "Nukkuupahan sitten pidempään." Jossain vaiheessa syötimme vauvaa öisin aina ruiskulla ja minä pumppasin rinnat tyhjiksi, koska vauvalla oli tapana nukahtaa tissille kesken syönnin. Koin pumppaamisen helpommaksi. Tällä hetkellä kuitenkin imetän lähes poikkeuksetta. Nopeasti alkaa tuo jatkuva pumpun ja pullojen pesu tympäistä :D Varsinkaan keskellä yötä se ei ole mitään herkkua. Itse kun vielä virkistyn sen verran, etten saa enää uudestaan unta. Mies nukahtaa alle viidessä minuutissa, olen ottanut aikaakin.

Elämä on huippuu!

Tällä hetkellä ollaan tosiaan vauvan kanssa aina viikot kaksin kotona, kun mies on palannut lomaltaan töihin. Voisi sanoa, että arki alkaa jollain tavalla jo luistaa. On meillä ihan selvät rutiinit, mitä tehdään joka päivä. Enkä oikeastaan ehdi edes miestä kauaa kotiin kaipailla, kun vauvan kanssa kaikki on sen verran hidasta, että kello tulee nopeasti jo neljä. Vauva herää yleensä noin klo 8, vaihdetaan vaippa, mennään takaisin sänkyyn tissille, äiti yrittää vielä nukkua, mikä on sula mahdottomuus, kun toinen on virkeä tai ei osaa pitää itse tissiä suussaan. Noin klo 9 mennään aamupesuille ja äiti yrittää omankin naaman pestä ja mahdollisuuksien mukaan laittaa kaurahiutaleet turpoamaan, ehkä syödäkin. Vauva vääntää kakkaa yleensä useampaan otteeseen, mieluiten juurivaihdettuun vaippaan, tai pissaa hoitopöydälle, kun on ilman vaippaa. Sehän on huippuu! Noin klo 11 ollaan taas tissillä ja vauva yleensä alkaa väsyä ja nukahtaa. Tässä vaiheessa äiti yrittää äkkiä syödä aamupuuron, jos ei ole aiemmin ehtinyt ja pukea vaatteet päälle. Sitten pakataan vauva vaunuihin ja lähdetään lenkille, yleensä noin klo 12. Vaunulenkin aikaan/jälkeen vauva nukkuu yleensä vähän pidemmät unet, noin 2-4 tuntia ja silloin on se äidin oma aika!! Välillä vauva kuitenkin herää juuri pihaan tultaessa ja silloin on taas imetettävä ja valvotaan hetki, pakataan vauva uudestaan vaunuihin ja yritetään saada unta ja kello onkin jo klo 15. Ja sitten vaihtoehtoisesti alkaa äidin oma aika! Ja mikäli ei silloinkaan niin viimeistään klo 17, isä tulee kotiin ja pelastaa äidin sohvalta ja äiti ehkä saa jotain syödyksi, mikäli aiemmin ei ole ehtinyt :) Semmoinen on yleensä meidän päivä vauvan kanssa. Ei siinä ehdi kuin syöttää ja ite yrittää syödä ja hetken, jos ehtii rauhassa sohvalla maata, niin se on luksusta tai blogia kirjoittaa niinkuin nyt :) Illalla sitten isän kanssa yleensä vain syödään, rentoudutaan, käydään satunnaisesti lenkillä tai saunotaan vuorotellen.

Rakkaimmat <3

Tässä nyt ainakin vähän kuulumisia! Hengissä selvittiin ja on tää arki nyt oikeastaan aika kivaa :) Silloin kun kaikki menee putkeen... x)